Esittely

Maria Baric Company koostuu esittävän taiteen monipuolisista ammattilaisista; nukketeatteritaiteilijoista, muusikoista, sirkustaiteilijoista, tanssijoista ja muista luovan alan ammattilaisista. Ryhmän taiteilijoilla on myös vankkaa taiteilija-pedagogin erityisosaamista ja kokemusta monipuolisen yhteisötaiteen ja yleisötyön toteuttamisesta eri yleisöryhmien keskuudessa.

Ryhmä on valmistanut esityksiä kaikenikäisille yleisöille ja vienyt esityksiä ja työpajatoimintaa myös uusiin toimintaympäristöihin. Companyn kiertävän esitystoiminnan tavoitteena onkin tehdä mahdolliseksi monipuolisia taide- ja kulttuurielämyksiä myös sellaisille yleisöryhmille, joille esityksiin pääseminen olisi muutoin haastavaa; sairaalaosastojen potilaille, palvelukeskuksissa asuville muistisairaille vanhuksille, ensi- ja turvakotien perheille ja kehitysvammaisten lasten sekä muiden erityistä tukea tarvitsevien lasten ryhmille. Esitystoiminnan lisäksi ryhmän taiteilijat tekevätkin aktiivisesti monipuolista yleisötyö- ja yhteisötaidetoimintaa niin Suomessa kuin ulkomailla, mm. erilaisten hankkeiden, työpajojen, taiteilijatapaamisten ja mestarikurssien kautta. 

© 2014 Ave Fenix : Maria Baric Company : Jani Laukkanen.jpg

Historia ja toiminta

Maria Baric Companyn taiteellinen johtaja, säveltäjä-muusikko, ohjaaja-käsikirjoittaja ja nukketeatteritaiteilija Maria Baric, perusti nimeään kantavan Companyn omien taiteellisten visioidensa toteuttamisen välineeksi Helsingissä vuonna 2006. Ryhmältä on vuosien 2006–2023 aikana valmistunut 30 kantaesitystä.

Vuosina 2006–2015 ryhmä toimi vapaana, rekisteröitymättömänä taiteellisena työryhmänä, yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Vuonna 2015 Maria Baric Companyn toteuttaman taide- ja kulttuuritoiminnan jatkamiseksi ja kehittämiseksi perustettiin yleishyödyllinen yhdistys Voimauttavan taiteen äärellä ry, jonka hallinnointiin ryhmän ylläpitäminen siirtyi. Yhdistys pyrkii toiminnallaan vahvistamaan ja luomaan uusia toimintaedellytyksiä ja kumppanuuksia Maria Baric Companylle sen toteuttaman taide- ja kulttuuritoiminnan mahdollistamiseksi ja monipuolistamiseksi. 

Companyn kotinäyttämö Kulttuurimylly sijaitsee Itä-Helsingissä Myllypurossa, mutta pääkaupunkiseudun lisäksi Company vierailee esiintymässä ja pitämässä työpajoja myös Suomen muilla paikkakunnilla. Kotimaan lisäksi Maria Baric Company toimii myös kansainvälisesti, ja se on toimintavuosiensa aikana vieraillut lukuisissa maissa kolmella mantereella; Euroopassa, Väli-Amerikassa ja Länsi-Afrikassa. Lähivuosien tavoitteena on laajentaa taiteellista toimintaa ja yhteistyöverkostoja laajemmin. 

 
DSC_0145.JPG